Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon rakentaminen Sulkavuoreen aloitettiin vuonna 2018. Uusi jätevedenpuhdistamo tarvitaan, sillä nykyiset Tampereen ja Lempäälän puhdistamot eivät vastaa tulevaisuuden lupavaatimuksia eikä niiden saneeraaminen ollut taloudellisesti järkevää. ”Kyseessä on Pirkanmaan historian suurin investointi ympäristöhankkeeseen. Päästöt vesistöihin laskevat selvästi, kun laitokselta tulee ulos aiempaa puhtaampaa vettä”, kertoo Tampereen Seudun Keskuspuhdistamon projektipäällikkö Veli-Matti Hatvala.
Hankkeessa ovat mukana Tampere, Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Vesilahti ja Ylöjärvi. Prosessiputkisto- ja koneistourakoitsijana toimii Skanska Infra Oy.
Kaksiosainen hanke sisältää Sulkavuoren keskuspuhdistamon sekä sinne johtavien siirtoviemärien ja -tunnelien rakentamisen. Lisäksi rakennetaan jätevesipumppaamot vanhojen puhdistamoiden tilalle sekä Pyhäjärven purkuputki. Keskuspuhdistamohanke on monella tavalla merkittävä. Puhdistamon ja siirtoviemärien rakentamisen työllistävä vaikutus on noin 2500 henkilötyövuotta. Valmistuttuaan keskuspuhdistamo palvelee lähes puolta miljoonaa suomalaista. ”Tämän kokoisia jätevesilaitoksia rakennetaan Suomessa hyvin harvoin. Skanskan näkökulmasta hankkeen merkitys on valtava, tietysti taloudellisesti ja totta kai ammatillisesti, kun päästään tekemään näin iso kokonaisuus”, sanoo yksikön johtaja Markku Ihamäki Skanska Infralta.
Keskuspuhdistamoon tulee saksalaisen Büschin sulkuluukut, joita käytetään kanavissa ja altaissa vesiprosessin alusta loppuun. ”Büsch on kunnianhimoinen edelläkävijä ja ylittää standardien vaatimukset sulkuluukkujen tiiveydestä. He ovat olleet mukana merkittävissä hankkeissa esimerkiksi Lähi-idässä ja Lontoon Thames-joen putkitunneleissa. Büsch onkin parhaimmillaan vaativissa kohteissa”, Liningin liiketoimintapäällikkö Tapio Mäki sanoo.