Olemme allekirjoittaneet 1.12.2022 SAP:n kanssa ”SAP PartnerEdge - Build Master Agreement for Open Ecosystem” -sopimuksen. Kumppanuussopimuksen seuraava vaihe on Lining AQUAVISIO Aluemittausjärjestelmän julkaiseminen globaalissa SAP Storessa.
SAP Storessa on maailmanlaajuisesti 440 000 asiakasta. Määrässä on mukana merkittävä määrä isoja ja keskisuuria vesilaitoksia ympäri maailman. SAP Storen kautta Lining AQUAVISIO Aluemittausjärjestelmän markkina kasvaakin pohjoismaisesta globaaliksi. ”Kun päätimme lähteä panostamaan AQUAVISIO:nin kansainväliseen myyntiin oli meille tärkeää löytää maailmanluokan kumppani, jolla on jo olemassa vesilaitosasiakkaita ja jonka brändi on ympäri maailman tunnettu. Ensimmäiset tunnustelut SAP:in kanssa aloitimme toukokuussa 2022 ja he olivat välittömästi kiinnostuneita AQUAVISIO:sta. Kumppanuusohjelman rakentaminen heidän kanssaan on ollut ammattimaista ja jouhevaa. Joulukuun aikana meillä on jo sovittuna SAP:in globaalin vesialan myyntijohdon kanssa palaveri, missä alamme suunnittelemaan yhteisiä kaupallisia aktiviteetteja”, kertoo Tero Auvinen, Oy Lining Ab, liiketoimintapäällikkö Digi ja Automaatio.
Lining AQUAVISIO Aluemittausjärjestelmä on seuranta- ja ohjausmenetelmä, jossa vesijohtoverkosto on jaettu erillisiin kulutusseuranta-alueisiin, joilla on pysyvä sekä määritelty raja. Lining AQUAVISIO Aluemittausjärjestelmä on automaatioriippumaton ratkaisu, joten se on älykäs ja kustannustehokas vesihuoltoverkoston kokonaisratkaisu kaiken kokoisille vesilaitoksille.
1.12.2022 Liningilla aloitti uudessa tehtävässä vientipäällikkö Erik Johnsen, jonka vastuulla on AQUAVISIOn myynti vesilaitoksiin ja jätevedenpuhdistamoihin maailmanlaajuisesti ja sen lisäksi etsiä aktiivisesti uusia liikekumppaneita.